Blogi

Suuri koulupiha-arviointi!

Pyöräilimme kokemusasiantuntijan kanssa Malmilla, Pukinmäessä ja Pihlajamäessä ja tutustuimme alueen koulupihoihin.

Kokemusasiantuntija piti kaikista pihoista, mutta toki osasta paljon enemmän kuin toisista.

Katselmuksemme jälkeen lähestyin Kasvatuksen ja koulutuksen toimialaa ja siellä kiinteistöistä vastaavaa virkamiestä. Halusin selvittää, mikä on aikataulu esimerkiksi Malmin peruskoulun pihojen perusparannukselle. Kaupungin käytäntönä on ollut, että pihat uudistetaan peruskorjauksen yhteydessä ja tämän aikataulun perään kyselin. Ikävä kyllä en ole saanut mitään vastausta, vaikka olen jo hetken odotellut. Niinpä keskityn kertomaan yleisesti koulupihoista.

Välinelainaamoita ja asfalttia

Helsingin kaupungilla on hieman yli 100 peruskoulua. Osa pihoista on upeita virikkeellisiä pihoja, joissa tekemistä riittää välituntien ulkopuolellakin. Toinen osa on sitten niitä aikuisenkin silmään hieman ankeita asfalttikenttiä. Välituntiliikunta on oleellinen osa kouluikäisen liikkumista ja mitä enemmän koulupihalta löytyy liikkumista edistäviä laitteita ja vempeleitä, sitä parempi. Tässä katselmuksessamme ei käynyt ilmi millaisia välinelainaamoita kouluilla on välituntisin, joten arvioinnista saattaa saada koulupäivän arkea ankeamman kuvan. Toisaalta ne pihat, joissa oli paljon kiinteitä välineitä, oli myös sunnuntai-iltana paljon lapsia leikkimässä. Viihtyisä, hoidettu piha kutsuu viettämään aikaa ja ehjät, kunnolliset välineet vähentävät ilkivallan mahdollisuutta.

Koulupihat ja korjausvelka

Helsingin kaupunki on nostanut koulupihojen kunnostamisen yhdeksi liikkumisohjelman toimenpiteeksi. Tämän kärkihankkeen myötä on uudistettu kaikkiaan kymmenen koulun pihat. Yksikään Malmin alueen pihoista ei noiden pihojen joukkoon päässyt. Kuten jo aiemmin mainitsin pihoja on yli sata, joten kymmenen pihan kunnostaminen on kuin rikka meressä. Vuoden 2017 kuntavaalien alla Helsingin kaupungin korjausvelka oli jo yli 500 miljoonaa euroa, nyt summa on noussut jo 1,3 miljardiin euroon. Koulujen peruskorjaukset ja kunnostukset sisältyvät tähän korjausvelkaan, samalla ne ajastaan jääneet koulupihat. Minusta kuluneella kaudella tehty kuntaveroprosentin lasku olisi voitu jättää välistä ja ohjata ne rahat sen sijaan muun muassa koulujen peruskorjauksiin. Mielenkiintoista kyllä, menetykset olivat puolen miljardin euron luokkaa. Ne vuodet, joita lapset koulussa ja pihoilla viettävät on loppujen lopuksi aika vähäisiä, mutta niiden vuosien aikana syntynyt into muun muassa liikkumiseen, kestää koko iän.

Lopulta se video

Malmin, Pukinmäen ja Pihjalamäen paras koulupiha selviää tämän meidän yhdessä editoiman videon lopuksi 🙂 Videossa ei ikävä kyllä ole tekstitystä, sillä siinä tuli omien taitojen ja käytössä olevan ajan raja vastaan.

Varhainen tuki, miksi se on merkittävää?

Yksi itselleni tärkeistä teemoista on ”tukea ja toivoa tulevaisuuteen”. Tässä tarkoitan siis erityisesti tukea, jota oppilaille annetaan varhaiskasvatuksessa ja  koulussa heidän erilaisten tarpeidensa mukaan. Esimerkiksi lukemisen kanssa kamppaileva lapsi saisi tähän haasteeseensa tukea mahdollisimman varhain. Ja vielä erityisemmin haluaisin nähdä tuen painopisteen yhä vahvemmin varhaiskasvatuksessa ja alkuopetuksessa. Mutta mitä tämä tarkoittaisi käytännössä ja miksi se on niin tärkeää?

Parasta tukea

Minulle kasvattajana ja erityisopettajana varhainen tuki on sitä parasta tukea, mitä lapselle voidaan antaa. 

Kaikki alkaa siitä, että koulutettu kasvatuksen ammattilainen tekee havainnon, että esimerkiksi lapsen kielelliset taidot eivät kehity samaan tahtiin muun ikäluokan kanssa. Mitä tällainen havainto sitten tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että tähän pulmaan kiinnitetään kasvatuksessa huomiota. Se ei tarkoita sitä, että varhaiskasvatus muuttuisi koulumaiseksi tai lapselle annettaisiin kotiläksyjä, vaan osana varhaiskasvatusta ryhdytään tämän lapsen kohdalla käyttämään aikaa enemmän riimittelyyn, sadutukseen ja muihin leikkeihin kielellä. Käytetään keinoja, joiden tiedetään edistävän kielellisten taitojen heräämistä. Monet oppimiseen vaikuttavat ongelmat näkyvät jo paljon ennen kouluun menoa. Mitä aikaisemmin huomataan tuen tarve, sitä paremmat ja helpommat mahdollisuudet on vaikuttaa siihen.

Varhaiskasvatus on lapsen oikeus ei ainoastaan, että hän saisi kehittävää tekemistä, säännöllisen rytmin, rutiinit ja sosiaalisia taitoja jo varhaisella iällä, vaan myös siksi, että laadukkaalla varhaiskasvatuksella on merkittävä vaikutus myöhempään elämään. Suunniteltu, tavoitteellinen ja laadukas varhaiskasvatus tukee lapsen kehitystä ja oppimista. Ei ainoastaan varhaiskasvatusvuosina, vaan jopa nuoruusvuosiin ja aikuisuuteen saakka. 

lapsi kiipeää kiipeilytelinettä ylöspäin

Erilaiset lähtökohdat elämään

Varhaiskasvatuksen positiivinen vaikutus lapsen kasvuun ja kehitykseen korostuu heikommista lähtöasetelmista tulevien lasten kohdalla. Tuen tarve usein tulee selkeimmin esille, mitä pidemmälle koulu-ura jatkuu. Usein silloin, kun se on ehtinyt jo vaikuttaa pitkään ja ongelman korjaaminen on isompi ja vaikeampi tehtävä. Paitsi, että lapsi on ehtinyt tottua siihen, että hänellä on tällainen haaste, näiden vaikeuksien takia hän on jäänyt sitä enemmän jälkeen muista, mitä pidempään tilanteen on annettu kehittyä kenenkään siihen puuttumatta.

Nämä mainitut asiat eivät muuten ole tarkoitettu moitteeksi vanhempi kohtaan, päinvastoin. Kelle tahansa vanhemmalle on selvää, että lapsi tarvitsee tekemistä ja rutiineja, jotta voi kasvaa ja oppia rauhassa. Jokainen vanhempi yrittää parhaansa mukaan myös tarjota näitä asioita lapselleen. Kaikilla ei kuitenkaan ole mahdollisuuksia tehdä näin, kun arjen paineet ja eri suuntiin vetävät velvollisuudet pakottavat tekemään kompromisseja. Siksi varhaiskasvatuksen pitää olla mahdollista kaikille perheille, jotka sitä tuntevat tarvitsevansa. Me olemme ihmisiä ja ihmisten kohtaamat tilanteet ovat hyvin erilaisia. Perheiden ei pidä joutua kärsimään siksi, että jonkun mielestä äidin tai vanhemman on oltava lapsen kanssa ensisijaisesti kaikissa tilanteissa ja varhaiskasvatus nähdään ylimääräisenä vaihtoehtona sen sijaan, että se olisi, niin kuin todellisuudessa asianlaita on, oleellinen osa suomalaista elämää.

Riittävät resurssit, terveelliset tilat

Laadukasta varhaiskasvatusta, koulutusta ja hoitoa saadaan ainoastaan riittävillä resursseilla. Henkilökunta ei saa joutua venymään jaksamisensa äärirajoille. Kaupungin tulee pitää huolta työntekijöidensä jaksamisesta, ammattitaidon kehittämisestä ja turvallisesta työympäristöstä. Lapset, koululaiset ja henkilökunta ansaitsevat kaikki turvallisen, puhtaan ympäristön, jossa kasvaa, kehittyä ja työskennellä. 

Ja resurssit tarkoittavat aina rahaa, kyllä. Mutta olemmeko me oikeasti siinä tilanteessa, jossa emme tee parastamme uusien sukupolvien kasvattamiseksi ja kouluttamiseksi, koska emme halua omistaa asialle riittävästi resursseja? Ongelmat, joita puutteellisista resursseista seuraa eivät katoa minnekään, vaan ne löytyvät edestämme yhtä suurella varmuudella kuin limsatölkki, jonka potkaisee tiellä eteenpäin. Esimerkiksi syrjäytymisen suhteen on yleensä paljon vaikeampi ohjata nuoren aikuisen elämää, kuin korjata varhain syrjäytymiseen johtavia tekijöitä. Lisäpanostus lapsen elämän alkuvaiheeseen vaikuttaa myönteisesti koko elämään.

Ja siksi se on niin tärkeää.

Kaikille erityisen tarpeen mukaan

Tiedäthän sen piirroksen, jossa tasa-arvo kuvataan piirtämällä kolme ihmistä katsomassa peliä aidan yli? Ensimmäisessä stripissä kaikki seisovat samankokoisten laatikoiden päällä. Tällöin pienin katsoja ei näe mitään. Toisessa stripissä laatikot on jaettu kolmen katselijan kesken siten, että pienin on saanut eniten laatikoita alleen, keskimmäinen yhden ja pisin katselija ei yhtään. Ensimmäinen strippi kuvaa tasa-arvoa, kaikille yhtäläiset mahdollisuudet katsoa peliä. Tasa-arvo ei tässä tapauksessa ole kuitenkaan oikeudenmukaista, sillä se ei huomioi eri yksilöiden erilaisia tarpeita ja mahdollisuuksia; heidän erilaisuuttaan, joka vaikuttaa lopputulokseen. Jälkimmäinen kuva näyttää mitä  on kohdella kaikkia kolmea oikeudenmukaisesti, jotta kaikilla on mahdollisuus nähdä peli.

Interaction Institute for Social Change | Artist: Angus Maguire http://interactioninstitute.org madewithangus.com

Minulle kasvatuksen ammattilaisena ja äitinä suomalainen yhteiskunta näyttäytyy yhä enenevässä määrin paikkana, jossa riittävä panostus yksilöön on vain peruspuitteiden tarjoaminen ja jossa yksilön menestys on jotenkin riippumaton niistä monista resursseista ja eduista, joita eri yksilöillä on vaihteleva määrä. Tosiasia on kuitenkin se, että esimerkiksi vanhempien koulutus ja varallisuus vaikuttavat merkittävästi lasten tulevaisuuteen: heidän koulumenestykseen ja tulevaan ammattiin. Vastaavalla tavalla vaikuttavat monet muut lasten elämän olosuhteista; erilaiset tavat oppia tai erilainen kasvutahti. Oikeudenmukainen yhteiskunta tasoittaa näitä eroja tarjoamalla heikommista lähtökohdista tulevalle enemmän. Kouluissa tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että oppilas, jolla on lukivaikeuksia saa koulunkäyntinsä tukemiseksi äänikirjoja ja muita tarvitsemiaan apuvälineitä, jotta hänkin olisi samalla viivalla muiden oppilaiden kanssa. 

Oikeudenmukainen koulu antaa myös haastetta niille, joille perusoppimäärä tuntuu liian helpolta. Alisuoriutuminen ei saa jäädä vaihtoehdoksi, vaan tukea on annettava myös ylöspäin eriyttäen. 

Lähikoulu paras koulu?

Suomi on sitoutunut toteuttamaan inkluusiota perusopetuksessa. Tämä tarkoittaa siis sitä, että lähikoulu on kaikille lapsille se paras koulu. Useimmille tutuinta on se, että jollakin on erityisen tuen päätös ja tämä lapsi opiskelee yleisopetuksen luokalla, jossa muilla lapsilla ei välttämättä ole aiemmin mainittua päätöstä. Mutta onko tämä inkluusiota vai integraatiota? Tämä on integraatiota, ei inkluusiota. Lähikoulussaan opiskeleva erityisen tuen oppilas on yleisopetuksen luokassa integroituna yleisopetukseen. Koulut saavat lisärahaa jokaisesta erityisen tuen oppilaasta, joita koulussa on. Pahimmillaan ollaan tilanteessa, jossa oppilas, joka selkeästi hyötyisi pienluokasta ts. erityisluokasta, joutuu olemaan yleisopetuksessa, jossa resurssit eivät riitä tarjoamaan hänelle riittävää tukea.

Erityisluokkia ja integroituja

Tarkoituksenani ei ole maalailla piruja seinille, mutta vuosien saatossa yleisopetukseen integroitujen erityisen tuen oppilaiden määrä on kasvanut pikku hiljaa ilman, että siihen on välttämättä nimenomaan pyritty. Vuonna 2018 virasto esitteli tavoitetta, jossa määriteltiin, että erityisen tuen oppilaista 60 %:a integroitaisiin yleisopetukseen ja 40 %:a opiskelisi erityisluokilla. Tämä tavoite haudattiin, ei ehkä kaikessa hiljaisuudessa, mutta toimialajohtaja ilmoitti joka tapauksessa kasvatus- ja koulutuslautakunnan jaostolle, ettei tätä enää tavoitella. Nyt lukiessani aiempia päätöksiä kiinnitin huomiota ensin tähän meille kerrottuun tietoon ja sitten edessäni olevaan päätökseen, jonka tausta-aineistossa mainitaan erityisluokilla olevien oppilaiden määrän laskeneen 51,5, %:iin. Samaan aikaan vuosien 2018 ja 2020 välillä integroitujen erityisen tuen oppilaiden määrä on kasvanut 42 %:sta 48,5 %:iin. Kuinka ihmeessä näin on käynyt? Onko tuki seurannut mukana? 

Ei ole. Ja tälle pitää tehdä jotain. Erityisen tuen oppilaat tarvitsevat useasti enemmän aikuisen tukea ja ohjausta opiskelunsa avuksi. Integroinnin kasvu yhdistettynä vielä suuriin luokkakokoihin rasittaa lapsia ja opettajia tarpeettomasti. Eikä se voi korjata ongelmia, joiden ratkaisuun opettajalla ei yleisopetuksessa ole välttämättä resursseja tai aikaa. Jos asialle ei tehdä mitään, se vie tarkoituksen koko kolmiportaisen tuen järjestelmältä, jättäen häviäjiksi sekä oppilaat, että opettajat. Ja epäsuorasti kaikki muutkin. 

Lisää määrärahoja

Helsingin kaupunki mainostaa itseään parhaana paikkana oppia. Toteuttaakseen tuon lupauksen koulutuksen määrärahoja on kasvatettava. Inkluusion toteuttamiseksi tuen pitää tulla luokkaan ja tukea pitää olla tarpeeksi; tällöin on kyseessä inkluusio ei integraatio. Ei voi olla tilannetta, jossa esimerkiksi yhden alakoulun laaja-alaisella erityisopettajalla on vastuullaan 220 oppilaan tuen tarpeesta vastaaminen. Opettajaresurssia ei voi jakaa ”kaikille yhtä paljon” -periaatteella, vaan kaikille tarpeen mukaan. Sitä on oikeudenmukainen koulu.

Sote – jokaista helsinkiläistä lähellä

Sosiaali- ja terveyspalvelut tulevat poikkeuksena muuhun maahan jäämään Helsingin järjestettäväksi sote-uudistuksen jälkeenkin. Niiden järjestäminen tasapuolisesti, hyvin ja silti kustannuksia hilliten on tietenkin lähellä jokaisen kaupunkilaisen elämää. Kaupunki on järjestellyt terveyspalveluita useaan otteeseen. Viimeisimpänä kehityksenä on ollut palvelujen keskittäminen isoihin hyvinvointikeskuksiin. Oman kokemukseni mukaan tämä ei ole ollut pelkästään hyvä asia. 

Terveysasemalta hyvinvointikeskukseen

Suurimmalle osalle Arabianrannan asukkaista alueen terveysasemana toimi ennen Vallilan terveysasema. Jossain vaiheessa aseman järjestelyjä muutettiin niin, että jokaiselle asiakkaalle annettiin hoitotiimi: hoitaja ja lääkäri. Minulla oli monta vuotta sama lääkäri, joka edes jossain määrin oli selvillä perussairauksista ja pystyi seuraamaan niiden kehitystä. Minä pidin järjestelmästä, sillä minun ei tarvinnut aloittaa hoitokäyntiä kertomalla sairauksiani uudestaan joka kerta. Joskus tuli suorastaan moitteita, kun lääkärini luuli, etten ollut syönyt perussairauteni hoitavia lääkkeitä. Akuuttitilanteissa menin ensin tervydenhoitajalle, joka arvioi tilanteeni ja sitten siirsi lääkärin hoitoon tilanteen niin vaatiessa.

Kuva verenpaineenmittauksesta

Sitten Vallila yhdistyi monen muun terveysaseman kanssa Kalasataman hyvinvointikeskukseen, jossa samoja perussairauksiani hoiti noin kymmenkunta eri lääkäriä, akuuttikäyntien lisäksi. Minulla oli tunne, ettei kenelläkään ollut perinpohjaista käsitystä minun sairauksistani tai niiden tilanteesta. Hypotyreoosin labra-arvot ovat menneet vuosien aikana laidasta laitaan. Puolisoni teki minun itse kokoamieni tietojen pohjalta graafin, jossa todellakin näkyy arvojen heittely. Sairauden pitäisi olla sellainen, joka pysyy tasapainossa oikean annostuksen löydyttyä. No, viimeiset viisi vuotta on ollut melkoista vuoristorataa. Oma turhautumiseni kasvoi, koska aina oli uusi lääkäri ja hänellä ehkä erilainen näkökulma asiaan kuin edellisellä.

Malmille muutettuani otin ilolla vastaan tiedon siitä, että minulla olisi itselleni osoitettu lääkäri. Olen jopa tavannut tämän lääkärini. Minä haluan, että tämä hoitosuhde olisi pysyvämpi kuin mitä Kalasatama pystyi tarjoamaan. Minä uskon, että pysyvämmät hoitosuhteet yhteen lääkäriin tarkoittaa sitä, että muutoksiin sairauden tilassa on mahdollista reagoida nopeammin. Näin vältetään erityissairaanhoidon tarve mahdollisimman pitkään. Panostus perusterveydenhoitoon on satsaus jokaiseen meistä.

Pitkä suhde

Keskittämisen eduista, kuten tehokkuudesta, huolimatta pitäisi muistaa, että terveydenhoito ei tapahdu yhdessä hetkessä, kuin vuotavan hanan korjaaminen, vaan se on elämän pituinen suhde hoitoa tarjoavan ja sitä tarvitsevan välillä. Ihminen pysyy terveempänä, mitä paremmin hän pitää itsestään huolta ja tarpeeksi pitkäkestoinen suhde omaan lääkäriin ja hoitajaan antaa ihmiselle paremmin mahdollisuuksia pitää itsestään huolta. Samalla pitkäaikaisia sairauksia pystyy hoitamaan pitkäkestoisesti ja havaitsemaan ajoissa, jolloin hoitoennusteet ovat myös paremmat.

Kuten SDP:n helsinkiläiset lääkäriehdokkaat Juntura, Nurminen ja Rantanen kirjoittavat: 

“Hyvin toimivia terveysasemia tulee vaalia ja niistä tulee oppia. Helsingin tulee pitää kiinni osaavista ammattilaisistaan, innostaa heitä ja huolehtia heidän jaksamisestaan.”

Jonne Juntura, Nelli Nurminen ja Mimi Rantanen https://helsinki.sdp.fi/ajankohtaista/jonottamatta-hoitoon/

Työn pysyvyys lisää työssä viihtymistä, sillä lääkäri tai hoitaja, joka auttaa potilasmassaa liukuhihnalta ei voi käyttää taitojaan parhaalla mahdollisella tavalla. Silloin työkään ei tunnu mielekkäältä.

Pidemmän päälle pitkät hoitosuhteet ja terveydenhoitohenkilökunnan viihtyvyydestä huolehtiminen tulevat säästämään rahaa koko yhteiskunnan tasolla. Vähemmän sairauksia, vähemmän pahoja sairauksia, joiden hoito on epävarmaa ja kallista. Vähemmän sairaseläkkeitä. Vähemmän menetettyjä hetkiä sairaudelle, mikä on hyvä myös työn tekemisen sekä talouden näkökulmasta. Työn tekeminen kunnolla säästää tulevaisuudessa, vaikka asiaan menisikin resursseja enemmän juuri nyt.

Uskon myös, että samaa ajattelua voi soveltaa hyvin myös sosiaalipalvelujen puolelle. Vai mitä mieltä sinä, lukija, olet? Voiko tukea tarvitsevaa auttaa vain hetken ja olettaa hyviä tuloksia? Vai voiko pidempi suhde sosiaalityöntekijään antaa kaupunkilaiselle paremman olon tilanteestaan ja sosiaalityöntekijälle paremmat keinot antaa konkreettista apua? Kumpi säästää lopulta enemmän? Säästäminen tapauskohtaisesti vai tukea tarvitsevien auttaminen niin, että tukea ei enää tarvitse? 

Anna äänesi kuulua

Muista äänestäessäsi, että vaikutat siihen, millaiset lähipalvelusi sosiaali- ja terveyspuolella ovat. Valtuutettujen velvollisuus on ohjata perusterveydenhoitoa niin, että palvelu löytyy läheltä, hoitoon pääsee jonottamatta ja potilaille jää tunne, että asiat hoituu.

Miksi painotus Koillis-Helsinkiin?

Joku teistä saattaa ihmetellä, miksi olen nostanut Koillis-Helsingin yhdeksi omista teemoistani. Muutettuani Malmille Arabianrannasta, jossa ehdimme asua kaikkiaan 15 vuotta, tein havainnon, ettei Malmi eikä Koillis-Helsinki näytä muuttuneen sen 15 vuoden aikana, minkä asuimme Arabianrannassa. Ennen Arabianrantaa asuimme Tapulikaupungissa ja asioin suhteellisen usein Malmilla sekä erityisesti Maatullinaukiolla. Tapulin läpi pyöräillessäni huomioni on kiinnittynyt erityisesti siihen, että kauppakeskuksen ympäristö on nuhjainen ja luotaantyöntävä. Lähimmät asuintalot kaipaavat kipeästi julkisivuremonttia. Samaan aikaan esimerkiksi Itä-Helsingissä kehitystä on tapahtunut valtavasti, erityisesti eteenpäin.

Sepänmäenpuisto, jossa voikukat kukkivat niin, että pelto on lähes kokonaan keltainen.
Sepänmäenpuiston voikukkameri hetki sitten.

Erilaiset liikuntapuistot

Tarkoituksenani ei ole asettaa eri kaupunginosia vastakkain, vaan pikemminkin tämä on huomio siitä, ettei kehitys ole kohdellut eri osia tasaveroisesti. Koillis-Helsingissä asuu 15 %:a kaupungin asukkaista, mutta valtuutetuista 8 %:a asuu Koillisen suurpiirin alueella. Tämä näkyy alueen kehityksessä kun sitä vertaa esimerkiksi Arabianrantaan, jossa pelkästään yhdellä postinumeroalueella taitaa nykyisin asua 5 kaupunginvaltuutettua. Liikuntapuisto on aktiivisten asukkaiden ja valtuutettujen toimesta saanut juuri uudet ulkokuntoiluvälineet. Osallistavan budjetoinnin ensimmäisellä kierroksella alue sai hiekkakentälle tekonurmen. Tätäkin mukana tekemässä oli yksi alueella asuva varavaltuutettu. 

Malmilla sen sijaan Ala-Malmin liikuntapuisto on B-luokassa. Talvella tämä näkyi niin, että meidän lähikentän jäät jäädytettiin vasta A-luokan kenttien jälkeen. Ala- ja Ylä-Malmilla asuu noin 13 000 asukasta ja liikuntapuisto kuuluu B-luokkaan. Tämä on uskomatonta asukkaiden palveluiden näkökulmasta. Lähin tekojää on Pukinmäessä, joka ei Ala-Malmilta katsottuna ole erityisen hyvin saavutettavissa, etenkään talvella.

Longinojanpuisto, koska on sen aika?

Malmin alueelle on tehty suuria suunnitelmia, esimerkiksi Longinojanpuiston puistosuunnitelma on hyväksytty marraskuussa 2018, mutta toteuttamisen aikataulu ei ole selvillä. Hanke ei ole ainakaan talousarviossa 2022, koska puistopuolen määrärahoja on leikattu 30%:a. Longinojan varrelle on tehty uusia siltoja, mutta Vanhanradanraitin mielestäni jo hieman vaarallinenkin ylitys odottaa uusimistaan. Päätös on, mutta jotain pitäisi oikeasti myös tehdä. Puistoon on suunniteltu kaikkea hienoa, mitä malmilaisten kuuluukin saada: kiipeilyseinä, senioreille kuntolaitteita, yleinen grillipaikka ja muita asioita, joita kaupunki on päätöksissään jakanut tasaisesti, mutta käytännössä niiden konkreettinen olemassaolo jakautuu vähemmän tasaisesti. 

Edustuksellisen demokratian merkitys

Miksi siis pidän etenkin Koillis-Helsingin puolia? Siksi, että alue ei saa toistuvasti jäädä keskustan tai esimerkiksi idän uudistusten jalkoihin. Koillinen on on yli 100 000 helsinkiläisen koti, mutta heitä edustaa vain 7 kaupunginvaltuutettua. Mitä enemmän alueelta on valtuutettuja, sitä paremmin ääni koillisen puolesta kuuluu ja näkyy.

Edustuksellinen demokratia kärsii, jos edustus ei jakaannu tasaisesti. Samoin oman alueen ongelmakohdat eivät välity eteenpäin, ellei alueella asu sellaisia, joiden elämään ne samat pulmat vaikuttavat. Asioista valtuutetuille kertominen vaatii aina sen yhden askeleen, mikä saattaa joillekin olla jo se ylimääräinen ponnistus. Tosiasia kuitenkin on se, että mitä kovempaa huutaa, sitä paremmin se ääni kuuluu. Nyt on Koillis-Helsingin äänen aika kuulua. Sillä kukapa kissan hännän nostaa, jos ei kissa itse?

Taustoja:

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005167276.html

https://www.hel.fi/hel2/tietokeskus/julkaisut/pdf/20_01_09_tilastollinen_vuosikirja2019.pdf

Kolme vuotta jaoston varajäsenenä

Olen ollut nyt loppumaisillaan olevan vaalikauden kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielisen jaoston varajäsenenä. Kokouksiin olen päässyt osallistumaan varajäseneksi melko usein. Se on ollut opettavaista sekä tärkeää.

Mikä suomenkielinen jaosto oikeastaan on ja mitä se tekee?

Jaosto päättää muun muassa kaupungin perusopetuksen opetussuunnitelmaan tulevista muutoksista sekä lisäyksistä. Esimerkiksi viime vuonna hyväksyimme arviointia käsittelevän luvun lisäyksestä kaupungin opetussuunnitelmaan. Tällaisia koulun arjen kannalta hyvin konkreettisia asioita päätettäessä on hyvä, että jaostossa on jäseniä, jotka tuntevat koulumaailman hyvin. Opetusala, kuten mikä tahansa erikoisala, on täynnä omaa termistöä, joka ei välttämättä aukea ulkopuolisille. Arviointilukuun oli sisällytetty maininta portfoliosta osana arviointia. Portfolio on arviointimenetelmä, jossa oppilaan kaikki työt yhdestä tai useammasta aineesta kootaan yhteen, mitä sitten tarkastellaan kokonaisuutena. Suvi Pulkkisen (vihr.) ehdotuksesta, jota kannatin, tämä poistettiin luvusta, koska jonkin tietyn menetelmän esiinnostaminen arviointia käsittelevässä luvussa olisi ollut helppo ymmärtää pakollisena, vaikkei näin luvun kirjoittanut ollut ajatellut ja joka ei todellakaan ole tarkoitus, sillä arviointimenetelmän valinta tulee tehdä tilanteen mukaan.

Erityisluokkaverkko

Jaosto päättää myös erityisluokkaverkosta. Nämä esitykset tulevat virastosta. Tulin kesken kauden jaostoon ja aivan alussa olin kokouksessa, jossa päätettiin erityisluokkaverkon muutoksista. Opettajana, äitinä ja demarina minulle on tärkeää, että lasten oma ääni tulee tällaisissa asioissa kuulluksi. Tässä tammikuun 2018 kokouksessa ehdotuksestani päätökseen kirjattiin yksimielisesti seuraava: ”Jatkossa muutoksissa, jotka kohdistuvat erityisluokkaverkkoon, tulee päätösten tueksi tehdä kattava lapsivaikutusten arviointi ennen esitystä. Lapsivaikutusten arviointi tulee tehdä yksilöllisesti oppilasta ja perhettä kuullen sekä arvioida tulevaa muutosta kokonaisuutena.” Hyvä näin. 

Inkluusio vs. erityisluokka

Nyt tätä kirjoittaessani huomasin, että näiden kolmen vuoden aikana erityisluokassa opiskelevien erityisen tuen oppilaiden määrä on laskenut. Samalla yleisopetuksen luokassa opiskelevien erityisen tuen päätöksen saaneiden määrä on kasvanut. Siihen, mitä tämä kouluarjessa käytännössä tarkoittaa, palaan myöhemmässä kirjoituksessa. Mutta lyhyesti: tämä on mielenkiintoinen esimerkki siitä, miten asiat vaikuttavat toisiinsa tavoilla, jotka välttämättä eivät olleet kenenkään päämäärä.

Koulutoimipaikoista päättäminen ja oppilaaksiottoalueiden rajat

Nämä ovat yleensä vanhempia kiinnostavia ja jaostossa pisimmän keskusteluajan vaativia aiheita. Jaosto tosiaan päättää oppilaaksiottoalueiden rajojen muutoksista. Huoltajilta olemme saaneet paljon palautetta esimerkiksi Jätkäsaaren peruskoulun alueen rajoista. Ehdotuksena oli, että Ruoholahden alakoulun päättävät kutoset kävisivät yläkoulun Taivallahdessa sen sijaan, että siirtyisivät Jätkäsaaren peruskouluun yläkouluun. Ehdotus oli jossain määrin erikoinen, koska juurihan Ruoholahden viereen oli valmistumassa Jätkäsaaren uusi koulu, jonne koulumatka olisi turvallisempi. Ruoholahden ja Jätkäsaaren kaupunginosien muodostaessa samalla selkeän yhtenäisen alueen Ruoholahden ja Etu-Töölön sijaan. Huoltajien palautteen perusteella asiaan päästiin kuitenkin reagoimaan poliitikkojen toimesta ja virasto muutti ehdotusta oppilaaksiottoalueista. 

Immolantien sivukoulun säilyttäminen on yksi niistä omasta mielestäni merkittävimmistä päätöksistä, joiden syntyyn olen saanut olla vaikuttamassa. Marraskuussa 2018 tuli esityslistalle esitys Pukinmäenkaaren peruskoulun Immolantien sivutoimipisteen lakkauttamisesta. Tämä olisi tarkoittanut alkuopetuksen oppilaiden siirtymistä Pukinmäenkaaren peruskoulun Kenttäpolku 3:ssa sijaitsevaan koulurakennukseen. Siirto olisi merkinnyt oppilaille vaarallista koulumatkaa ja joukkoliikenteen käyttöä alkuopetuksessa. Perusteluina toimipaikan sulkemiselle oli se, että Immolantien paviljonkirakennus oli tullut tiensä päähän sekä myös virheellinen oppilasmääräarvio, mikäli muistan oikein. Vanhemmat olivat aiheesta aktiivisia ja osa meistä jaoston jäsenistä kävi heitä Immolantiellä tapaamassa. Ensimmäisen pöytäämisen jälkeen virasto tarkasti laskelmansa ja Immolantien sivukoulu säästyi. Ilman vanhempien ja jaoston jäsenten aktiivista toimintaa Tapaninvainiolta pitäisi mennä alkuopetuksesta lähtien kouluun Pukinmäkeen saakka.

Joustavan perusopetuksen ryhmäkoko

Tämän vaalikauden viimeisimpiä päätöksiä oli joustavan perusopetuksen (JOPO)-luokkien ryhmäkoon säilyttäminen 10 oppilaassa. Virasto esitti oppilasmäärän nostoa 12 oppilaaseen, mikä on iso oppilasmäärä joustavassa perusopetuksessa. JOPO-luokille hakeutuu oppilaita, joilla on hankaluuksia osallistua yleisopetuksen tunneille. Näin ollen ei ollut mitään järkeä nostaa oppilasmäärää niissä ryhmissä, joissa oppilailla moninaisia tarpeita ja haasteita koulutiellään.

Omien äänestyspäätösteni taustalla on oma käsitykseni siitä, mikä on parasta oppilaalle tai lapselle. Oma taustani opettajana, erityisesti erityisopettajana, on antanut hyvät perustiedot ja -taidot päätösten tekemiseen. 

Esittely

Olen käsityön lehtori ja erityisopettaja, kasvatuksen ja koulutuksen ammattilainen.

Rakastan sekä luontoa, että kaupunkia ja olen sitä mieltä, että kaiken voi aina tehdä paremmin.

Olen toiminut Helsingin kaupungin luottamustehtävissä kuluneella kaudella kasvatus ja koulutuslautakunnan suomenkielisen jaoston varajäsenenä, sekä Seurasaarisäätiön hallituksessa. Olen ammattiyhdistysaktiivi ja OAJ:n paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Keravalla. Ennen muuttoamme Ala-Malmille olin Paavalin seurakuntaneuvoston jäsen ja yhteisen kirkkovaltuuston varajäsen.

Haluan huolehtia siitä, että Helsinki tekee kaikkensa taatakseen parasta varhaiskasvatusta ja koulutusta, mitä Suomessa on. Haluan pitää huolen siitä, että näiden suomat mahdollisuudet ovat kaikkien saavutettavissa, riippumatta taustasta tai asuinalueesta.

Kaupunki, jossa aikuiset kukoistavat ja lapset kasvavat kukoistaviksi aikuisiksi, ei kuitenkaan synny vain yhdestä asiasta, vaan vaatii toimiakseen tasapainoiset ja toimivat rakenteet, joista huolehtivat vastuuntuntoiset ja kaikkia kaupunkilaisia edustavat valtuuston jäsenet, jotka ymmärtävät, että kaikki päätökset lopulta tehdään kaupungin kaikkien asukkaiden hyväksi.