Sote – jokaista helsinkiläistä lähellä

Sosiaali- ja terveyspalvelut tulevat poikkeuksena muuhun maahan jäämään Helsingin järjestettäväksi sote-uudistuksen jälkeenkin. Niiden järjestäminen tasapuolisesti, hyvin ja silti kustannuksia hilliten on tietenkin lähellä jokaisen kaupunkilaisen elämää. Kaupunki on järjestellyt terveyspalveluita useaan otteeseen. Viimeisimpänä kehityksenä on ollut palvelujen keskittäminen isoihin hyvinvointikeskuksiin. Oman kokemukseni mukaan tämä ei ole ollut pelkästään hyvä asia. 

Terveysasemalta hyvinvointikeskukseen

Suurimmalle osalle Arabianrannan asukkaista alueen terveysasemana toimi ennen Vallilan terveysasema. Jossain vaiheessa aseman järjestelyjä muutettiin niin, että jokaiselle asiakkaalle annettiin hoitotiimi: hoitaja ja lääkäri. Minulla oli monta vuotta sama lääkäri, joka edes jossain määrin oli selvillä perussairauksista ja pystyi seuraamaan niiden kehitystä. Minä pidin järjestelmästä, sillä minun ei tarvinnut aloittaa hoitokäyntiä kertomalla sairauksiani uudestaan joka kerta. Joskus tuli suorastaan moitteita, kun lääkärini luuli, etten ollut syönyt perussairauteni hoitavia lääkkeitä. Akuuttitilanteissa menin ensin tervydenhoitajalle, joka arvioi tilanteeni ja sitten siirsi lääkärin hoitoon tilanteen niin vaatiessa.

Kuva verenpaineenmittauksesta

Sitten Vallila yhdistyi monen muun terveysaseman kanssa Kalasataman hyvinvointikeskukseen, jossa samoja perussairauksiani hoiti noin kymmenkunta eri lääkäriä, akuuttikäyntien lisäksi. Minulla oli tunne, ettei kenelläkään ollut perinpohjaista käsitystä minun sairauksistani tai niiden tilanteesta. Hypotyreoosin labra-arvot ovat menneet vuosien aikana laidasta laitaan. Puolisoni teki minun itse kokoamieni tietojen pohjalta graafin, jossa todellakin näkyy arvojen heittely. Sairauden pitäisi olla sellainen, joka pysyy tasapainossa oikean annostuksen löydyttyä. No, viimeiset viisi vuotta on ollut melkoista vuoristorataa. Oma turhautumiseni kasvoi, koska aina oli uusi lääkäri ja hänellä ehkä erilainen näkökulma asiaan kuin edellisellä.

Malmille muutettuani otin ilolla vastaan tiedon siitä, että minulla olisi itselleni osoitettu lääkäri. Olen jopa tavannut tämän lääkärini. Minä haluan, että tämä hoitosuhde olisi pysyvämpi kuin mitä Kalasatama pystyi tarjoamaan. Minä uskon, että pysyvämmät hoitosuhteet yhteen lääkäriin tarkoittaa sitä, että muutoksiin sairauden tilassa on mahdollista reagoida nopeammin. Näin vältetään erityissairaanhoidon tarve mahdollisimman pitkään. Panostus perusterveydenhoitoon on satsaus jokaiseen meistä.

Pitkä suhde

Keskittämisen eduista, kuten tehokkuudesta, huolimatta pitäisi muistaa, että terveydenhoito ei tapahdu yhdessä hetkessä, kuin vuotavan hanan korjaaminen, vaan se on elämän pituinen suhde hoitoa tarjoavan ja sitä tarvitsevan välillä. Ihminen pysyy terveempänä, mitä paremmin hän pitää itsestään huolta ja tarpeeksi pitkäkestoinen suhde omaan lääkäriin ja hoitajaan antaa ihmiselle paremmin mahdollisuuksia pitää itsestään huolta. Samalla pitkäaikaisia sairauksia pystyy hoitamaan pitkäkestoisesti ja havaitsemaan ajoissa, jolloin hoitoennusteet ovat myös paremmat.

Kuten SDP:n helsinkiläiset lääkäriehdokkaat Juntura, Nurminen ja Rantanen kirjoittavat: 

“Hyvin toimivia terveysasemia tulee vaalia ja niistä tulee oppia. Helsingin tulee pitää kiinni osaavista ammattilaisistaan, innostaa heitä ja huolehtia heidän jaksamisestaan.”

Jonne Juntura, Nelli Nurminen ja Mimi Rantanen https://helsinki.sdp.fi/ajankohtaista/jonottamatta-hoitoon/

Työn pysyvyys lisää työssä viihtymistä, sillä lääkäri tai hoitaja, joka auttaa potilasmassaa liukuhihnalta ei voi käyttää taitojaan parhaalla mahdollisella tavalla. Silloin työkään ei tunnu mielekkäältä.

Pidemmän päälle pitkät hoitosuhteet ja terveydenhoitohenkilökunnan viihtyvyydestä huolehtiminen tulevat säästämään rahaa koko yhteiskunnan tasolla. Vähemmän sairauksia, vähemmän pahoja sairauksia, joiden hoito on epävarmaa ja kallista. Vähemmän sairaseläkkeitä. Vähemmän menetettyjä hetkiä sairaudelle, mikä on hyvä myös työn tekemisen sekä talouden näkökulmasta. Työn tekeminen kunnolla säästää tulevaisuudessa, vaikka asiaan menisikin resursseja enemmän juuri nyt.

Uskon myös, että samaa ajattelua voi soveltaa hyvin myös sosiaalipalvelujen puolelle. Vai mitä mieltä sinä, lukija, olet? Voiko tukea tarvitsevaa auttaa vain hetken ja olettaa hyviä tuloksia? Vai voiko pidempi suhde sosiaalityöntekijään antaa kaupunkilaiselle paremman olon tilanteestaan ja sosiaalityöntekijälle paremmat keinot antaa konkreettista apua? Kumpi säästää lopulta enemmän? Säästäminen tapauskohtaisesti vai tukea tarvitsevien auttaminen niin, että tukea ei enää tarvitse? 

Anna äänesi kuulua

Muista äänestäessäsi, että vaikutat siihen, millaiset lähipalvelusi sosiaali- ja terveyspuolella ovat. Valtuutettujen velvollisuus on ohjata perusterveydenhoitoa niin, että palvelu löytyy läheltä, hoitoon pääsee jonottamatta ja potilaille jää tunne, että asiat hoituu.

Miksi painotus Koillis-Helsinkiin?

Joku teistä saattaa ihmetellä, miksi olen nostanut Koillis-Helsingin yhdeksi omista teemoistani. Muutettuani Malmille Arabianrannasta, jossa ehdimme asua kaikkiaan 15 vuotta, tein havainnon, ettei Malmi eikä Koillis-Helsinki näytä muuttuneen sen 15 vuoden aikana, minkä asuimme Arabianrannassa. Ennen Arabianrantaa asuimme Tapulikaupungissa ja asioin suhteellisen usein Malmilla sekä erityisesti Maatullinaukiolla. Tapulin läpi pyöräillessäni huomioni on kiinnittynyt erityisesti siihen, että kauppakeskuksen ympäristö on nuhjainen ja luotaantyöntävä. Lähimmät asuintalot kaipaavat kipeästi julkisivuremonttia. Samaan aikaan esimerkiksi Itä-Helsingissä kehitystä on tapahtunut valtavasti, erityisesti eteenpäin.

Sepänmäenpuisto, jossa voikukat kukkivat niin, että pelto on lähes kokonaan keltainen.
Sepänmäenpuiston voikukkameri hetki sitten.

Erilaiset liikuntapuistot

Tarkoituksenani ei ole asettaa eri kaupunginosia vastakkain, vaan pikemminkin tämä on huomio siitä, ettei kehitys ole kohdellut eri osia tasaveroisesti. Koillis-Helsingissä asuu 15 %:a kaupungin asukkaista, mutta valtuutetuista 8 %:a asuu Koillisen suurpiirin alueella. Tämä näkyy alueen kehityksessä kun sitä vertaa esimerkiksi Arabianrantaan, jossa pelkästään yhdellä postinumeroalueella taitaa nykyisin asua 5 kaupunginvaltuutettua. Liikuntapuisto on aktiivisten asukkaiden ja valtuutettujen toimesta saanut juuri uudet ulkokuntoiluvälineet. Osallistavan budjetoinnin ensimmäisellä kierroksella alue sai hiekkakentälle tekonurmen. Tätäkin mukana tekemässä oli yksi alueella asuva varavaltuutettu. 

Malmilla sen sijaan Ala-Malmin liikuntapuisto on B-luokassa. Talvella tämä näkyi niin, että meidän lähikentän jäät jäädytettiin vasta A-luokan kenttien jälkeen. Ala- ja Ylä-Malmilla asuu noin 13 000 asukasta ja liikuntapuisto kuuluu B-luokkaan. Tämä on uskomatonta asukkaiden palveluiden näkökulmasta. Lähin tekojää on Pukinmäessä, joka ei Ala-Malmilta katsottuna ole erityisen hyvin saavutettavissa, etenkään talvella.

Longinojanpuisto, koska on sen aika?

Malmin alueelle on tehty suuria suunnitelmia, esimerkiksi Longinojanpuiston puistosuunnitelma on hyväksytty marraskuussa 2018, mutta toteuttamisen aikataulu ei ole selvillä. Hanke ei ole ainakaan talousarviossa 2022, koska puistopuolen määrärahoja on leikattu 30%:a. Longinojan varrelle on tehty uusia siltoja, mutta Vanhanradanraitin mielestäni jo hieman vaarallinenkin ylitys odottaa uusimistaan. Päätös on, mutta jotain pitäisi oikeasti myös tehdä. Puistoon on suunniteltu kaikkea hienoa, mitä malmilaisten kuuluukin saada: kiipeilyseinä, senioreille kuntolaitteita, yleinen grillipaikka ja muita asioita, joita kaupunki on päätöksissään jakanut tasaisesti, mutta käytännössä niiden konkreettinen olemassaolo jakautuu vähemmän tasaisesti. 

Edustuksellisen demokratian merkitys

Miksi siis pidän etenkin Koillis-Helsingin puolia? Siksi, että alue ei saa toistuvasti jäädä keskustan tai esimerkiksi idän uudistusten jalkoihin. Koillinen on on yli 100 000 helsinkiläisen koti, mutta heitä edustaa vain 7 kaupunginvaltuutettua. Mitä enemmän alueelta on valtuutettuja, sitä paremmin ääni koillisen puolesta kuuluu ja näkyy.

Edustuksellinen demokratia kärsii, jos edustus ei jakaannu tasaisesti. Samoin oman alueen ongelmakohdat eivät välity eteenpäin, ellei alueella asu sellaisia, joiden elämään ne samat pulmat vaikuttavat. Asioista valtuutetuille kertominen vaatii aina sen yhden askeleen, mikä saattaa joillekin olla jo se ylimääräinen ponnistus. Tosiasia kuitenkin on se, että mitä kovempaa huutaa, sitä paremmin se ääni kuuluu. Nyt on Koillis-Helsingin äänen aika kuulua. Sillä kukapa kissan hännän nostaa, jos ei kissa itse?

Taustoja:

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005167276.html

https://www.hel.fi/hel2/tietokeskus/julkaisut/pdf/20_01_09_tilastollinen_vuosikirja2019.pdf

Kolme vuotta jaoston varajäsenenä

Olen ollut nyt loppumaisillaan olevan vaalikauden kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielisen jaoston varajäsenenä. Kokouksiin olen päässyt osallistumaan varajäseneksi melko usein. Se on ollut opettavaista sekä tärkeää.

Mikä suomenkielinen jaosto oikeastaan on ja mitä se tekee?

Jaosto päättää muun muassa kaupungin perusopetuksen opetussuunnitelmaan tulevista muutoksista sekä lisäyksistä. Esimerkiksi viime vuonna hyväksyimme arviointia käsittelevän luvun lisäyksestä kaupungin opetussuunnitelmaan. Tällaisia koulun arjen kannalta hyvin konkreettisia asioita päätettäessä on hyvä, että jaostossa on jäseniä, jotka tuntevat koulumaailman hyvin. Opetusala, kuten mikä tahansa erikoisala, on täynnä omaa termistöä, joka ei välttämättä aukea ulkopuolisille. Arviointilukuun oli sisällytetty maininta portfoliosta osana arviointia. Portfolio on arviointimenetelmä, jossa oppilaan kaikki työt yhdestä tai useammasta aineesta kootaan yhteen, mitä sitten tarkastellaan kokonaisuutena. Suvi Pulkkisen (vihr.) ehdotuksesta, jota kannatin, tämä poistettiin luvusta, koska jonkin tietyn menetelmän esiinnostaminen arviointia käsittelevässä luvussa olisi ollut helppo ymmärtää pakollisena, vaikkei näin luvun kirjoittanut ollut ajatellut ja joka ei todellakaan ole tarkoitus, sillä arviointimenetelmän valinta tulee tehdä tilanteen mukaan.

Erityisluokkaverkko

Jaosto päättää myös erityisluokkaverkosta. Nämä esitykset tulevat virastosta. Tulin kesken kauden jaostoon ja aivan alussa olin kokouksessa, jossa päätettiin erityisluokkaverkon muutoksista. Opettajana, äitinä ja demarina minulle on tärkeää, että lasten oma ääni tulee tällaisissa asioissa kuulluksi. Tässä tammikuun 2018 kokouksessa ehdotuksestani päätökseen kirjattiin yksimielisesti seuraava: ”Jatkossa muutoksissa, jotka kohdistuvat erityisluokkaverkkoon, tulee päätösten tueksi tehdä kattava lapsivaikutusten arviointi ennen esitystä. Lapsivaikutusten arviointi tulee tehdä yksilöllisesti oppilasta ja perhettä kuullen sekä arvioida tulevaa muutosta kokonaisuutena.” Hyvä näin. 

Inkluusio vs. erityisluokka

Nyt tätä kirjoittaessani huomasin, että näiden kolmen vuoden aikana erityisluokassa opiskelevien erityisen tuen oppilaiden määrä on laskenut. Samalla yleisopetuksen luokassa opiskelevien erityisen tuen päätöksen saaneiden määrä on kasvanut. Siihen, mitä tämä kouluarjessa käytännössä tarkoittaa, palaan myöhemmässä kirjoituksessa. Mutta lyhyesti: tämä on mielenkiintoinen esimerkki siitä, miten asiat vaikuttavat toisiinsa tavoilla, jotka välttämättä eivät olleet kenenkään päämäärä.

Koulutoimipaikoista päättäminen ja oppilaaksiottoalueiden rajat

Nämä ovat yleensä vanhempia kiinnostavia ja jaostossa pisimmän keskusteluajan vaativia aiheita. Jaosto tosiaan päättää oppilaaksiottoalueiden rajojen muutoksista. Huoltajilta olemme saaneet paljon palautetta esimerkiksi Jätkäsaaren peruskoulun alueen rajoista. Ehdotuksena oli, että Ruoholahden alakoulun päättävät kutoset kävisivät yläkoulun Taivallahdessa sen sijaan, että siirtyisivät Jätkäsaaren peruskouluun yläkouluun. Ehdotus oli jossain määrin erikoinen, koska juurihan Ruoholahden viereen oli valmistumassa Jätkäsaaren uusi koulu, jonne koulumatka olisi turvallisempi. Ruoholahden ja Jätkäsaaren kaupunginosien muodostaessa samalla selkeän yhtenäisen alueen Ruoholahden ja Etu-Töölön sijaan. Huoltajien palautteen perusteella asiaan päästiin kuitenkin reagoimaan poliitikkojen toimesta ja virasto muutti ehdotusta oppilaaksiottoalueista. 

Immolantien sivukoulun säilyttäminen on yksi niistä omasta mielestäni merkittävimmistä päätöksistä, joiden syntyyn olen saanut olla vaikuttamassa. Marraskuussa 2018 tuli esityslistalle esitys Pukinmäenkaaren peruskoulun Immolantien sivutoimipisteen lakkauttamisesta. Tämä olisi tarkoittanut alkuopetuksen oppilaiden siirtymistä Pukinmäenkaaren peruskoulun Kenttäpolku 3:ssa sijaitsevaan koulurakennukseen. Siirto olisi merkinnyt oppilaille vaarallista koulumatkaa ja joukkoliikenteen käyttöä alkuopetuksessa. Perusteluina toimipaikan sulkemiselle oli se, että Immolantien paviljonkirakennus oli tullut tiensä päähän sekä myös virheellinen oppilasmääräarvio, mikäli muistan oikein. Vanhemmat olivat aiheesta aktiivisia ja osa meistä jaoston jäsenistä kävi heitä Immolantiellä tapaamassa. Ensimmäisen pöytäämisen jälkeen virasto tarkasti laskelmansa ja Immolantien sivukoulu säästyi. Ilman vanhempien ja jaoston jäsenten aktiivista toimintaa Tapaninvainiolta pitäisi mennä alkuopetuksesta lähtien kouluun Pukinmäkeen saakka.

Joustavan perusopetuksen ryhmäkoko

Tämän vaalikauden viimeisimpiä päätöksiä oli joustavan perusopetuksen (JOPO)-luokkien ryhmäkoon säilyttäminen 10 oppilaassa. Virasto esitti oppilasmäärän nostoa 12 oppilaaseen, mikä on iso oppilasmäärä joustavassa perusopetuksessa. JOPO-luokille hakeutuu oppilaita, joilla on hankaluuksia osallistua yleisopetuksen tunneille. Näin ollen ei ollut mitään järkeä nostaa oppilasmäärää niissä ryhmissä, joissa oppilailla moninaisia tarpeita ja haasteita koulutiellään.

Omien äänestyspäätösteni taustalla on oma käsitykseni siitä, mikä on parasta oppilaalle tai lapselle. Oma taustani opettajana, erityisesti erityisopettajana, on antanut hyvät perustiedot ja -taidot päätösten tekemiseen.